Puheenjohtajan oma palsta

Uudenvuoden tervehdys

Arma Aboa ry on perustettu vuonna 1973, ja sen kunniaksi 50-vuotiaan yhdistyksen taivalta juhlittiin viime vuoden joulukuussa. Allekirjoittanut hyväksyttiin yhdistyksen jäseneksi vuonna 1998, jäsenyysvuosia on siten kertynyt jo yli 25. Tänä aikana olen oppinut ”talon tavoille” niin rivijäsenenä, hallituksissa, tykkiryhmässä kuin muutaman kerran Arma- messujen vetäjänäkin. Tämä vuoden 2024 alusta alkanut pestini onkin erityisen haastava, kiinnostava sekä innostava ja haluankin paneutua asiaan valjastamalla siihen kaiken osaamiseni ja kokemukseni. Minut valittiin myös Asehistorian Liiton hallitukseen, joten sitä kautta tulemme saamaan ajankohtaisia asioita esille ja pysymään ”ajan hermolla”.

Kuulun myös Louhisaaren Reserviläiset ry:n hallitukseen, jonka puheenjohtajana toimin vuosina 2016–2021. Isänmaallisena ihmisenä reserviläistoimintani jatkuu, tosin ikävuodet asettavat omat rajoitteensa. Yhdistystoiminta on kuulunut elämääni koko aikuisiän ja olen ehtinyt istua erilaisten yhdistysten hallituksissa jo useina vuosikymmeninä.

Tulevien vuosien aikana Arma Aboa ry tulee kehittämään sähköistä viestintää, some-näkyvyyttä ja muita digipalveluja, unohtamatta perustehtäviämme*asehistorian ja keräilyharrastuksen saralla. Pyrimme vähentämään ”etanapostin” eli kirjepostin minimiin, mieluummin pääsemään siitä täysin eroon, niin kustannusten kuin sen epäluotettavuuden takia. Jäsenistömme tarpeet tullaan toki huomioimaan yhdenvertaisuudenkin vuoksi, mutta jäsenistömme uudistuu ja samalla digiosaaminenkin vahvistuu. Nämä uudistetut kotisivumme ovat osa näitä digipalveluja, ja ne ovat olleet jo tovin käytössä. Sivuja päivitetään ajankohtaisilla asioilla ja osioilla aina tarpeen mukaan, mm. tapahtumat, kokoukset, messut, retket jne. Käykää myös katsomassa / tutustumassa ja ottakaa seurantaan facebook -ja instagram sivumme. Vinkatkaa ystävillenne ja muille asiastamme kiinnostuneille tuttavillenne yhdistyksemme toiminnasta, näin saatamme saada lisää jäseniä -> tulevaisuus turvattu -> jatkumo. Ohjeet jäseneksi- hausta löydät myös kotisivuiltamme.

Yhdistyksen ”mediatiimi” haluaa jäsenistöltä ideoita www-sivujen sisällön suhteen ja tietenkin hallituksen jäsenille saa kaikenlaista palautetta antaa. Palautetta voi antaa niin sähköisesti, puhelimitse (linkit / yhteystiedot löytyvät näiltä kotisivuiltamme) kuin tietysti myös kuukausikokouksissa ym. tapaamisissa. Palaute on aina tervetullutta.

Tehdään hienosta yhdistyksestä vieläkin hienompi, se onnistuu tekemällä asioita yhdessä ja menemällä yhteisiä tavoitteita kohti -aina positiivisessa hengessä!

Toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2024

*Säännöt 2 § -Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä asetekniikan tuntemusta, edistää ase- ja varushistorian tuntemusta ja aseiden keräilyharrastusta sekä toimia asealan keräilijöiden yhdyssiteenä.

Arma Aboa ry                                                                                                                                   Puheenjohtaja Jyri Jylhä